Kirjallisia piirejä vavahduttaneen merkkiteoksen viimeinen osio käsittelee maailmankaikkeuden vanhimpia teemoja, viattomuutta, himoa ja kostoa.. Kaikki alkaa nuoresta tytöstä, joka haparoivan aikuisuutensa kynnyksellä kietoutuu auktoritäärisen tumman mieshahmon sotkuisiin seitteihin:
Kummitäti
Mies on kaunis. Soittaa kitaraa alasti ja puhuu korvat täyteen kuumaa hunajaa. Ihastelee, kiertää ja valloittaa. Tyttö on pyörällä päästään. Minäkö? Miten? Miksi? Poskia kuumottaa, vatsan pohja väreilee. Rakkautta ja piikkilankaa soi repeatilla poltetulla ”Mix 2004” CD-levyllä. Tyttö aivopesee itsensä ajattelemaan, että paska suomipoppihan on oikeastaan parasta; yhtä ihanaa, kuin peili sängynpäätynä, tai miehen vieno pyyntö jättää nahkasaappaat jalkaan makuuhuoneessa.
Kulissit vaihtuvat. Tyttö on tiiviiksi paketiksi kiedottuna miehen pikkusormen ympärille. Tulee kevät, illat alkavat valjeta. Mukava siiderihiprakka seuranaan tyttö kulkee läpi sykkivän kaupungin. Ihmisjoukossa pujottelee tuttu mieshahmo. Hahmon käsi jatkuu sormien kautta toiseen käteen. Toinen käsi päättyy olkapäähän, jolle laskeutuvat kullanvaaleat hiukset. Tytön alavatsaan osuu näkymätön potku. Kädet muuttuvat voimattomiksi, kylmiksi ja täriseviksi. Raivo nousee niskasta, viha puristaa ohimoita. Miehen katse kohtaa tytön oman ja väistää kuin vesipisara teflonpinnan. Tyttö tervehtii tukahtuneesti, kiroaa ja huutaa. Huuto menee hukkaan, mies jatkaa matkaansa käsi edelleen toisen kädessä.
Kuluu viikkoja. Kuukausia. Tyttö, naiseksi kai kasvanut, on iloinen. Ihastunut. Kesä on lämmin. CD-soittimessa soi ”Sekoitus 2005”. Puhelin soi. Nainen tunnistaa vieraan numeron. Se kuuluu menneisyyteen. Mies. Komea ehkä. Rakastunut itseensä. Feminiininen ja lyhytkin vielä. Nainen vastaa, ihmetellen soittoa.
Miehen omaisuutta on varastettu. Viety viekkaudella ja vääryydellä. Varastettu paikasta, missä varastamisen pitäisi olla mahdottomuus. Mies on vihainen. Varma, että nainen on kaiken takana. Ovela kettu, koston enkeli, kylmänviileä mafioso. Nainen pahoittelee, on imarreltu, että mies luulee hänen pystyneen moiseen, yliarvioi hänen kykynsä. Naisen sydän ei särkynyt, vaikka siihen särö tulikin. Särö ei kuitenkaan haljennut alkua pidemmälle, siitä pitivät huolen ystävät, kalja ja uudet tuulet. Silti kosto on suloinen, etenkin kun siihen itsellä ei ole osaa, ei arpaa.
Det går bra - kaikki hyvin 